Se katsoo meitä
saavutuksiimme niin pettyneitä,
vettyneitä syksyn lehtiä,
jotka tallatuiksi tuumme,
joist´ ei ollut taisteluumme.
Keveempänä höyhentä
se lepää vasten sydäntä,
ei pyydä eikä vaadi ollenkaan,
mutta lyijynraskaana
se painaa vaakakupissa,
jolla ansiomme punnitaan.
Se katsoo meitä
umpikujan päähän päätyneitä,
puuhun jäätyneitä marjoja,
jotka lumen alle jäämme
täyttämättä tehtäväämme.