Tämä sanoman vieminen saa monia käytännön muotoja ja tässä kerron lyhyesti omakohtaisia kokemuksia yhdestä toiminnan muodosta.
Seurakunnassamme on toiminut pieni lauluryhmä jo vuosikymmenten ajan. Kokoonpano on muuttunut vuosien varrella kun sukupolvet vaihtuvat ja ihmiset välillä innostuvat ja taas välillä jäävät sivuun toiminnasta. Tämä lauluryhmä on suuntautunut seurakunnasta ulospäin. Toiminta on jalkautettu ihmisten pariin, niin että tarkoituksena on ollut vierailla hoitolaitoksissa kuten vanhainkodeissa ja sairaaloissa tapaamassa ihmisiä joiden osallistuminen laitosten ulkopuolella oleviin aktiviteetteihin on iän tai terveyden tuomien rajoitteiden vuoksi hankalaa.
Suuria taiteellisia ansiota ei ryhmä tarjoa koskapa laulunlahjoja on saatu itse kukin rajallinen määrä. Säestys on hoidettu perinteiseen tyyliin joko akustisilla tai sähköisesti vahvistetuilla kitaroilla , joskus harvoin kohteessa saattaa olla piano ja ryhmässä sillä säestämiseen kykenevä soittaja.
Tilaisuudet on hoidettu siten, että ollaan yhdessä valittu muutamia hengellisiä lauluja ja juhlapyhien aikaan kuten jouluna otetaan sekaan Joululauluja, toisinaan kysytään olisiko kuulijoilla jotain laulutoiveita joita he haluaisivat laulaa yhdessä ryhmän kanssa. Varsinkin vanhainkodeissa joissa asuu ihmisiä kaikista yhteiskuntaryhmistä löytyy usein toiveita ja innokkaita laulajia. Laulujen lomassa tai lopuksi on lyhyesti pidetty yhteinen hartaushetki ja rukoiltu yhdessä taivaanIsän siunausta kuulijoiden elämään.
Toisinaan homma tuntuu puurtamiselta ja olo on kuin kiviseinää kynsisi, toisinaan laulaja lähtiessään pois kokee että kulkee kuin pumpulissa. Olo on siunattu kun sai olla mukana.
Kerran olimme yhdessä paikallisista vanhainkodeista jossa vierailemme kerran kuussa. Paikalla oli isompi porukka laulajia ja osaston henkilökunta oli tuonut oleskelutilaan niitä vanhuksia jotka halusivat osallistua tilaisuuteen ja tulla kuuntelemaan hengellisiä lauluja ja hartaustilaisuutta.
Tilaisuus eteni normaalisti ja kun olimme laulaneet myös toivelulut ja loppurukous oli rukoiltu tuli hetken hiljaisuus jonka katkaisi erään vanhuksen suusta katkematta nouseva voivotus johon vieressä istuva pappa hermostui karjaisi erittäin suurella äänellä; " Ole jo prkl ämmä hiljaa!"
Siinä saattoi kuvitella sädekehien tippuvan helähtäen lattialla kuten sarjakuvissa ja normaalielämä palasi osastolle välittömästi.
Erään kerran olimme paikallisen terveyskeskuksen vuodeosastoilla laulamassa ja otimme eri osastojen aulassa ja käytävällä muutaman laulun. Kun yhdellä osastolla oltiin laulettu pari laulua ilmestyi käytävälle pari keski-ikäistä rouvaa ja kyynelsilmin he kysyivät; "Mistä tiesitte laulaa nuo pari laulua?" He jatkoivat että olivat juuri saatelleet toisen vanhemmistaan sairaalahuoneessa ajasta iäisyyteen ja olivat itse laulaneet kuolevalle juuri samat laulut puolta tuntia aiemmin.
Emmehän me sitä tienneet, mutta Pyhän Hengen vaikutuksesta valittiin juuri ne samat pari laulua jotka siinä osastolla laulettiin. Jumalan suuruus ja hänen läsnäolonsa tuntui jokaisen mukana olleen sydämessä ja uskoa vahvistettiin taivaasta käsin sekä lauluryhmällä että surevilla läheisillä.
1 Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle.
2 Käykäämme kiittäen hänen kasvojensa eteen, veisatkaamme hänelle riemuvirsiä.
3 Sillä Herra on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien.
4 Maan syvyydet ovat hänen kädessänsä, ja hänen ovat vuorten kukkulat.
5 Hänen on meri, sillä hän on sen tehnyt, ja kuiva maa, jonka hänen kätensä ovat valmistaneet.
6 Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen.
Psalmi 95: 1-6