Köyttäpitkin katonrajaan

Muistatko koulusta liikuntatunneilta kun piti yrittää kiivetä köyttäpitkin? Kaikilta se ei onnistunut, toiset pääsi alkuun hyvin ja osa jopa kiipesi ylös niin pitkälle kuin köyttä piisasi. Ylöspäin mentäessä alkuinnostus alkoi kääntyä pikkuhiljaa peloksi, miten käy jos putoaa, entä jos laskeutuessa ote lipsahtaisi? Alhaalla odotti vain kova lattia ja ympärillä tuijotti koulukaverit miten se kiipeäminen sujuu. Jos luovuttaisi saisi pelkurin maineen.

Ne luokan hontelot lettipäiset tytöt olivat yhtä ihania vaikkeivat päässeet köyttä ylös metrin vertaa. Eikä ne pienet pojat, joiden sinni ei piisannut ylös asti, olleet koulussa sen kummempia kuin toisetkaan. Toiset vain pärjäsi eri aineissa paremmin.

Elämä on kuin tuo köyttäpitkin kiipeäminen. Toisilla se ei vain meinaa onnistua, alusta saakka jotenkin vain se on sellaista sätkimistä, eikä homma etene toivotulla tavalla. Ei vaikka kuinka yrittäisi parhaansa. Mutta vaikka köyden kiipeäminen ei onnistu, ei se tee ihmisestä vähemmän arvokasta.
Eikä elämän epäonnistuminen vie ihmisen arvoa.  Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä, Veikko Lavia siteeraten.

Karkeasti ottaen meistä jokainen on jollekin rakas. Jos joku olisikin kaikkien ihmisten hylkäämä niin Jumalalle olisi hänkin rakas. Sillä raamatussa lukee näin; Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh 3:16) KOKO MAAILMAA tarkoittaa jokaista ihmistä, sinuakin. Sinä olet Jumalalle rakas.

Yhteistä meille kaikille on se että jossain vaiheessa se köyden toinen pää tulee vastaan. Silloin kun ollaan siinä hetkessä, me jokainen joudumme heittämään irti ja pudottautumaan alas. Mihin silloin kiipeilijän matka päättyy? Käykö kipiää, vai päättykö homma turvallisesti, putoatko jaloilleen?

Jos sua pelottaa se että kohta pitää päästää irti köydestä ja selässä painaa se reppu jossa on ne kaikki elämän aikana tehdyt virheet ja vääryydet, kaikki painolasti.. niin hyvä juttu  on se että Jeesus, Jumalan poika kutsuu sua luokseen.

Hän sanoo raamatussa sinulle näin; "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt 11:28)

Hän haluaa ottaa kaiken sen mikä sua painaa, ja usko mua kun sanon että tämä juttu on tosi, ja Hän haluaa antaa sulle rauhan. Sellaisen rauhan ettei ne entiset jutut enää paina sun mieltäsi.
Että kun lopuksi voimat loppuu ja pitää viimein heittää irti siitä köydestä, elämästä, saa sen tehdä turvallisin mielin, tietäen että kaikki on anteeksi annettu.

Ei sen takia että olisi ollut hyvä ihminen, ei sen takia että olisi onnistunut. Ei vaan sen takia että Jeesus maksoi velat. Ne mihin ihmisen voimat ei piisaa, ne jutut mitä ei enää tekemättömäksi saa. Ne kipeet jutut jotka vain sinä ite tiedät.

Raamatussa kerrotaan miten Jeesus kuolee ristillä. Siinä samalla paikalla on 2 muutakin kuolemaan tuomittua yhtä aikaa. Toinen pilkkaa, toinen sanoo Jeesukselle vain että, muista minua kun tulet valtakuntaasi. Ja Jeesus vastaa sille roistolle että, tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa. Silläkään ristiinnaulitulla miehellä ei ollut mitään annettavaa, millä maksaa velkansa, se vain katui tekemisiään ja uskoi Jeesuksen olevan Jumalan poika. Eikä käyny miehen huonosti.

Sinä voit valita, pilkkaatko näitä juttuja vai päätätkö uskoa. Äläkä mieti sitä mitä muut sinusta ajattelee. Se on oma päätös. Valitse viisaasti. Tee se aikanaan.