Alien in New York

Oletko koskaan miettinyt miettinyt näkeekö Jumala sinua? 

Olin kerran töissä 1400km päässä kotoa. Oli viikonloppu ja sunnuntaina oli vapaapäivä töistä.  Siinä vapaapäivää yksin viettäessä tuli surullinen olo ja kotiin ikävä. Ajattelin näitä elämäni monia mutkia ja matkoja.  Tuli vähän sellainen fiilis että ei se Jumala ole kiinnostunut minun elämästä.  Mahtaako edes tietää missä olen.

Koska olin herännyt aamulla aikaisin ja pyykinpesun jälkeen ei ollut suuremmin tekemistäkään päätin mennä paikalliseen Pingstkyrkaniin seuraamaan Jumalanpalvelusta. Näissä surumielisissä ajatuksissa juttelin Jumalan kanssa siinä parkkipaikkaa etsiessä.  Hiippailin sinne salinperälle yksin, muukalainen vieraalla maalla joka ei tuntenut ketään paikallista asukasta.

Tilaisuus alkoi ja alkusanojen jälkeen lavalle nousi 5 henkinen bändi joka alkoi soittaa seuraavaa kappaletta. Englishman in New York. Kappale kuvailee tuntoja siitä miltä tuntuu olla muukalaisena vieraassa kaupungissa.

En olisi koskaan kuvitellut kuulevani kyseistä kappaletta sunnuntaina kirkossa.  Otin tämän ihan henkilökohtaisena vakuutuksena siitä, että Jumala on kiinnostunut jokaisesta henkilökohtaisesti ja tietää täsmälleen missä menen. Ja että Hän seuraa katseellaan koko elämänmatkan aina taivaan kotiin asti.

Ps. 139: 2 Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.

             3 Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.

Kuule istuta vielä se omenapuu..

Kevät on viimein täällä. Viikonlopun ja äitienpäivän aikoihin saatiin nautiskella ihanasta auringonpaisteesta ja ulkona tarkeni  näilläkin leveysasteilla ilman takkia. Sydän iloitsee ja pohjoisen asukas on onnellinen kun pitkän talven jälkeen koittaa se aika että voi kävellä tuvasta ulos ja olla osa ympäröivää luontoa ilman toppavaatekerroksia.

Ihmisen elämässä on monia vaiheita ja kaikki elämässä tapahtuva ei aina ole positiivista eikä kaikkia vastoinkäymisiä pysty kääntämään myönteisiksi, vaikka kuinka positiivisesti koittaa ajatella. Ainakin jos menetykset ja elämän mullistukset ovat sellaisia että läheinen sairastuu ja kuolee.

Ihminen voi kehittää ajatusmallia jossa koittaa kääntää negatiiviset asiat elämän voimaksi ja periaatteessa tämä on oikea tapa toimia. Mutta kuitenkin kaiken keskellä ihminen huomaa tarvitsevansa apua myös itsensä ulkopuolelta. Joskus tarvii toista ihmistä. Kaikkeen ei oma ajattelu ja myönteisyys auta, vaan välillä joutuu nostamaan kädet pystyyn ja toteamaan, että yksin ei tässä enää kestä eikä selviä.

Uskovaisen on luontevaa rukoilla ja odottaa saavansa apua Jumalalta. Kuitenkin tässä ajassa Jumalan apu tulee meille usein toisen ihmisen välityksellä. Muistatko Jeesuksen opetuksen laupiaasta samarialaisesta?

Ihmisellä on kaksi jalkaa, kaksi kättä, kaksi korvaa, kaksi silmää mutta vain yksi suu. Voisi kysyä miksi Luoja antoi muita jäseniä pareittain mutta suuta vain yhden? Ehkäpä siksi että että ihminen voisi rakastaa lähimmäistään ja Luojaansa käytännössä, kulkemalla toisen rinnalla, nostamalla kaatuneen, kuuntelemalla rinnallakulkijan tuntoja hiljaa ja sitten koittaa rohkaista lähimmäistään.

Kunpa osaisimme käyttää näitä Luojan suomia lahjoja toisen ihmisen avuksi, oli niitä sitten yksi tai parillinen lukumäärä. Elämässä kun voi käydä niinkin että nämä lahjat menettää jossain vaiheessa tai tilaisuus menee ohitse.


Jaakobin kirje 1:
19 Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, 

22 Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä -- älkää pettäkö itseänne.

27 Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.