1.3.2010

Lisää lopunajan enteitä ?

Juuri ollaan selvitty Haitin järistys-uutisesta, kun taas uusi tieto levisi: Chilen rannikolla oli voimakas järistys. Aineelliset tuhot olivat mittavat, mutta ihmishenkiä menetettiin huomattavasti vähemmän kuin Haitissa, nykytiedon mukaan ehkä n 700.
- lisäksi Chilen järistys sai aikaan tsunamin, joka eteni suinkukoneen nopeudella ja 21-25m korkuisena hyökyaaltona. Onneksi varoitusjärjestelyt toimivat ja ihmishenkien menetyksiltä lienee säästytty rantavaltioissa Tyynellä Valtamerellä.

Viimeisin uutinen luonnonmullistuksien saralla oli uutinen, jonka mukaan etelämantereen jäätiköstä oli lohjennut jäävuori, kooltaan puolet Saimaan vesistön pinta-alasta. Vielä ei tiedetä tarkoin, jääkö se paikoilleen vai ajelehtii eteenpäin. Mikäli ajelehtiminen alkaa, asiantuntijoiden mukaan suurella todennäköisyydellä se vaikuttanee Golf-virran kulkuun jäähdyttäen pohjoisen pallonpuoliskon ilmaa muutaman kymmenen vuoden säteellä.

Ihmeen paljon erilaisia uutisia tulvii korviimme. Ainahan näitä on ollut, mutta nykyään tuntuu, kuin niiden esiintymistiheys kasvaisi huomattavasti. Oiskohan toteutumassa Raamatun ennustus, jonka mukaan Jeesuksen tulon aattohetkinä on voimakkaita luonnonmullistuksia.

Oli miten oli, saamme luottaa tähän: "Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä"

Kari

0 kommenttia: