Ollaan taas yksien olympialaisten kynnyksellä 
ja iso joukko kisaajia kokoontuu yhteen.
Kun katsoo joukkoa Vancouverissa, erottuu kaksi porukkaa: Toinen, melko iso, porukka koostuu kilpailijoista, jotka on ns. tusinatavaraa. Harjoiteltu on ja tietty taso saavutettu ja siihen tyydytään. Ollaan tyytyväisiä tiettyyn pistesijaan eikä edes haaveilla mitalista, saatikka voitosta.
Ollaan luovutettu jo etukäteen !
Toinen, yllättävän pieni joukko, koostuu yksilöistä, joilla on tappamisen meininki. Vain paras kelpaa heille ja sen eteen on uhrauduttu. Ei ole säästetty vaivaa eikä hikeä. Eräskin tällainen entinen olympiavoittaja haki voittosävelet yksinäisistä harjoitushetkistä vetiseltä suolta, jossa juoksi polviin asti upottavassa hyhmässä lähes puolitiedottomalle asteelle joskus. Mutta tulosta syntyi ja ladulla oli hiihtäjä tappomeininki päällä ja maalissa kultamitali kaulassa.
Miten on laitamme elon kilparadalla ? Tyydymmekö tusinatavaraan ja nippanappakristillisyyteen, jonka ainoa saldo on oma perille pääsy rimaa hipoen ? Vai onko meillä tappomeininki: kaikki tai ei mitään evankeliumin puolesta ? Olemmeko valmiit upottavaan suojuoksuun eli rämpimään henk'hieveriin umpimaastossa vain, jotta tuloksia syntyy ?
Haaste itselleni ja muille: Ei tyydytä puolinaiseen systeemiin omalla kohdallamme uskon asioissa ja evankelioinnissa! Vaikka muut luovuttaisivat, niin otetaan me motoksemme tappomeininki. Taistellaan todellinen uskontaistelu sielunvihollisen valtoja ja voimia vastaan ja voitto tulee: sieluja pelastuu maailmasta ! MUTTA ne eivät tule ilmaiseksi eivätkä sillä, että toisille kohteliaasti etusijaa annamme . Ylös, ulos ja liikkeelle, kanssaveljet ja -sisaret, nuoremmat ja vanhemmat. Tehdään puoleltamme kaikki mikä voidaan, Jumala kyllä hoitaa oman osuutensa. Tärkeintä on kääntää katse naapurista oman puseron sisään tässäkin asiassa ja sitten tapahtuu !!!!
Siunattua "tappomeininkiä" toivoopi
Kari
0 kommenttia:
Lähetä kommentti