23.2.2009

Oletko huomannut omaavasi tekosyitä elämässäsi ?

Tässä eräänä aamuna viettäessäni hiljaista hetkeä täällä Reykjavikissa mieleeni nousi asia, joka sai minut hämmentymään ja miettimään: Jumala alkoi puhumaan minulle saamattomuudesta.

Aloin miettimään erilaisia tilanteita elämästäni. Mieleeni nousi asioita, jotka eivät aina ole niin mukavia, asioita jotka ahdistavat tai muuten vaan ei huvita. Tilanteita, joissa minusta tuntuu, että en pysty ja kykene tekemään sitä. Muutaman päivän kuluttua eräs tiimiläisistäni piti hartauden, jonka aiheena oli tekosyyt elämässä. Aihe liippasi todella läheltä minua. Tutkailimme omia käyttäytymismalleja ja reaktioita. Hetken kuluttua tajusin, että minunkin elämässäni on paljon tekosyitä. Tekosyitä siitä, että miksi en tekisi jotakin asiaa, miksi ei huvita ja miksi asioita jää tekemättä.. Aloin miettimään saamattomuutta hieman tarkemmin.. Lista senkun täyttyi.. hmm.. olen liian nuori, iso ja en ole tarpeeksi hyvä tai viisas ja sitä ja tätä... En taida lainkaan kyetä tekemään asiaa.

Mutta mitäs Raamattu sanoo?

Aabraham oli vanha, Iisak oli unelmoija, Sakkeus oli pieni, Gideon oli peloissaan, Simsonilla oli pitkät hiukset, Jeremia ja Timoteus olivat nuoria, Rahab oli prostituoitu, opetuslapset nukahtivat kesken rukouksen jne. Kyllä Raamatussa esiintyvillä henkilöilläkin oli myöskin monenlaisia kamppailuja ja "tekosyitä" elämässä, mutta Jumala käytti heitä voimallisesti silti.

Tässä mielestäni erittäin hyvä esimerkki:
II Moos. 4: 10-15 kerrotaan kuinka Mooses sanoi Herralle: “Minä en ole puhetaitoinen mies”. Mutta Herra sanoi hänelle: “Kuka on antanut ihmiselle suun? Mene nyt siis, minä olen sinun suusi apuna ja minä opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava”. Mooses siltikin sanoi: “Oi Herra, lähetä kuka tahansa muu”. Mutta Herra uskollisesti lupasi siltikin olla Mooseksen apuna.


Raamatun kohta sai minut todella pysähtymään ja miettimään sekä seuraamaan käyttäytymismallejani ja tekosyitä. Haluaisin rohkaista teitä lukijat miettimään ja kysymään Jumalalta, omaatko sinä tekosyitä joita voisi tunnistaa ja karsia pois elämästäsi? Vaikeaahan se tahtoo olla, kun oma luonto taistelee vastaan ja kuiskutus käy korvassa, että “ehei, et sinä siihen pysty” yms. Mutta taistelu niitä vastaan todella kannattaa ja Jumala voi ja haluaa käyttää sinua täydellä potentiaalilla. Täytetään meidän mielemme Jumalan sanalla ja käännetään katseemme Jeesuksen näissä tilanteissa. Uskalletaan ottaa niitä vaikean tuntuisia askeleita elämässämme ja luotetaan siihen, että Jumala on meidän tukemme ja turvamme jokaisella askeleella.

Siunausta teille kaikille!!

Karoliina Knuutila

0 kommenttia: