Kävimme perheemme kanssa ulkoilemassa ja veimme lapsemme pulkkamäkeen. Oli mitä täydellisin talvi-keli. Otimme eväät myös mukaan ja paistoimme nuotiolla makkaroita. Kun sitten saavuimme kotiin ja aloin vielä kolata lumista pihaamme, alkoi Herra puhua sydämelleni asioita Hänen tunnustamisestaan ihmisten edessä.
Arkisen elämämme keskellä uskovina tulemme tämän asian eteen useinkin. Uskoamme koetellaan tässä asiassa monin eri tavoin. Jeesus kuitenkin kehoittaa meitä tunnustamaan uskomme ihmisten edessä ja silloin myös Jeesus on tunnustava meidät Jumalan edessä ( Luuk 12:8-12 ) . Suomalaisten kannalta tuo Raamatun kohta on vaikea siksi, että haluaisimme mielummin olla Jumalamme kanssa kahden. Emmehän voi puhua niistä asioista muille. Emme halua mennä ihmisten eteen ja olla alttiina haavoittumisille ja katseille. Tämä on ongelmamme.
On helpompaa olla hiljaa uskonsa tunnustamisen kanssa. Ja jotka uskoaan ääneen tunnustavat, heitä kartetaan. Miksi emme tunnusta olevamme uskossa? Onko kysymys ihmispelosta vai pelkäämmekö, että meitä luullaan heikoiksi.
Jeesuksen tunnustaminen ei kuitenkaan ole mikään hengellinen suoritus. Uskonsa tunnustaminen on lähinnä sitä, että arkisessa elämässä tulee eteen tilanteita, jolloin uskoamme koetellaan. Joku saattaa esim. pilkata Jeesusta tai muuten kiroilla ja kuuluttaa omaa jumalatonta elämäänsä. Olenko silloin joukossa mukana myöntymässä mölinään vai pyydänkö käyttäytymään kunnioittavammin? Vai olenko ollut hiljaa silloin, kun olisi pitänyt kenties puhua? Elämässämme siis tulee eteen tilanteita, jolloin uskon tunnustaminen on väistämätöntä.
Emmehän rakasta salaa omaa tyttö-/poikaystäväämme tai puolisoamme, vaan tuomme iloiten julki, kuka on rakkautemme kohde. Uskonelämämme kohdalla salaa rakastaminen ei kelpaa elämäntavaksi. "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella." (Matt. 5:14 )
Uskonsa väistäminen käytännössä on uskonsa kieltämistä. Kiertely, valheet ja keskustelukumppanin harhaanjohtaminen rohkean suun tunnustuksen sijaan aiheuttavat mm. huonoa omaatuntoa sekä tunnetta siitä, että on epäonnistunut uskovana ja murhetta. Mutta mitä aikaisemmassa vaiheessa ympäristömme tulee tietoiseksi uskostamme, sitä vähemmän selittelyjen ja valheiden verkkoon uskova kietoutuu.
Usko ja Jeesuksen tunnustaminen kuuluvat yhteen ( Room 10: 8-10). Jos uskova ei tunnustaisi uskoaan, niin ei-uskovat ihmiset hänen ympärillään työssä, koulussa, harrastuksissa jne pitäisivät häntä kaltaisenaan.
- Moni toivoo, että hänet tunnettaisiin ns. "hyvänä tyyppinä" ennen paljastumistaan kristityksi. Hyvä tyyppi -imagosta voi kuitenkin olla vaikeaa luopua ja näin ollen uskosta kertominenkin voi jäädä.
Arka ihminenkin on usein vähemmän tärkeissä asioissa kuten politiikassa tai pukeutumisessa rohkea antamaan oman mielipiteensä, mutta kaikkein tärkeimmässä ja arvokkaimmassa eli uskonsa tunnustamisessa hän saattaa horjua. Kuitenkin Jumalan suuruuden tajuaminen itsensä ja muihin ihmisiin verrattuna auttaa uskosta todistamisessa. Raamattu lupaa, että kerran kaikki ihmiset tulevat polvistumaan Jumalan edessä.
Mitä hyvää uskostaan kertomisesta seuraa? Siitä tulee itselle hyvä mieli ja lisää rohkeutta elää ja olla uskovaisena ihmisenä. Näitä ei voi verrata mihinkään. Kaiken tarkoituksena on tuottaa elämällään kunniaa Jumalalle. Hän toivookin, että sydämemme asettuu Hänen puolelleen.
Meitä kehoitetaan tutkimaan itseämme, olemmeko uskossa ( 2 Kor 13:5 ). Kun tunnemme Jeesuksen olevan sisäisesti meissä, niin silloin elämme Häntä lähellä ja hän on meissä. Jeesuksen tunteminen ei pelkästään ole tietoa Hänestä, vaan läheistä yhteyttä Häneen. Se on rukouksessa viipymistä, hänen armonsa tuntemista, jatkuvaa kasvamista kristittynä ja katsomista Raamatun Sanaan sekä siihen luottamista. Sana opettaa: eläkää Hänen yhteydessään, juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaan ( Kol 2: 6-8).
Usein ulkokuoremme saattaa pettää läheisemme. Voimme ulospäin näyttää iloisilta, rikkailta ja hyvinvoivilta, mutta sisimmässämme saatamme olla hyvinkin pahoinvoivia. Olemme ajautuneet kauemmaksi Jumalasta ja ulkoiset asiat ovat tulleet meille tärkeimmiksi kuin mikään muu. Kilpailemme kenties naapuriemme kanssa paremmasta autosta, talosta tai sohvasta tai kenties avioliitoissamme on ongelmia, mutta emme halua tuoda niitä Jeesukselle. Sisin voi olla tuskaa täynnä siinäkin talossa, jossa kaikki näyttävät päälle päin kauniilta. Kuitenkin Raamattu meitä opastaa, ettei rikkaus, maallinen tavara, kauneus, perintötekijät, lapsuuteni kokemukset eikä ajallisen elämämme muotoutuminen ole tärkein ja varsinainen elämämme, vaan ydin on Kristuksen sisäinen tunteminen. Se on perusta, johon elämäni rakennan ja koen lopulta aina täyttymyksen tässä kallioperustassa ja pelastuksessa. Paavali asetti kaiken muun roskaksi Kristuksen tuntemisen rinnalla ( Fil 3:8 ). Asetammeko me?
Eräässä hengellisessä laulussa lauletaan: "Usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan, se on enemmän kuin osaamme me ajatellakaan. Se on rakkaudella ojennettu käsi Jumalan, johon tarttumalla elää uskallan!
Tartu rohkeasti tuohon käteen! Pelastuksen ovi on avoinna!
Katja Åkerlund
0 kommenttia:
Lähetä kommentti